Navetan rakentaminen kerralla valmiiksi on ollut yleistä. Tilalla on investoinnissa tietty tavoite ja kaikki tehdään niin että nämä saavutetaan heti. Rakennuskustannusten ollessa korkeat, investoinnin lainojen maksu voi olla haastavaa tai koko investointiin ei saa rahoitusta lainkaan.

Voisiko valmiiksi rakentamisen sijaan järkevää pilkkoa hanke pienempiin paloihin?

Vaiheittainen rakentaminen

Jos sinun pitää ylittää korkea este, tarvitset tikkaita. Jos sinulla on talossa kaksi kerrosta, tarvitset portaat. Miksi emme vain hyppäisi aidan yli tai ponnistaisi toiseen kerrokseen? No luultavasti koska emme pysty. Tikkaat ja portaat ovat tietynlaisia välietappeja, jossa liian haastava tehtävä on palasteltu saavutettaviksi paloiksi. 

Lypsykarjatilalla voit olla samassa tilanteessa. Haluat rakentaa mutta et voi. Esimerkiksi parsinavetasta olisi tarve päästä uuteen robottipihattoon, mutta pankki sanoo ei. Lainan myöntämistä pidetään liian suurena riskinä. Silti tarve investointiin säilyy; työmäärää pitäisi vähentää ja lehmillä olisi potentiaalia tuottaa enemmän. Parressa kiinni olo ja huono ilmanvaihto kuitenkin pitävät tuotannon alhaisempana. Vaiheittainen rakentaminen mahdollistaa rakentamisen palanen kerrallaan.

Vaiheittainen rakentaminen on vaatii hyvän tilakeskussuunnitelman

Aloita vaiheittainen rakentaminen makuuhallista

Mitä jos ensimmäinen vaihe olisikin rakentaa pelkästään makuuhalli ja jatkaa lypsyä parsissa? Esimerkiksi osaa parsista voisi käyttää lypsypaikkoina ja osaa esimerkiksi erotelluille lehmille. Lypsylaite säilyy samana. Makuuhallista voi olla yhdyskäytävä vanhaan navettaan ja lehmät kulkevat siitä kaksi kertaa päivässä. Uusi makuuhalli lisää tuotosta ja parantaa lehmien terveyttä mutta työmäärä ei tässä investoinnissa kuitenkaan merkittävästi vielä vähene.

Jos sinulla on vanha pihatto ahtaine mitoituksineen ja olemassa oleva lypsyasema, voit samalla tavoin jatkaa lypsyä vanhalla asemalla ja rakentaa lehmille uuden makuuhallin.

Missä vaiheessa investoidaan lypsyrobotteihin?

Seuraavassa vaiheessa voi olla järkevää investoida työn vähentämiseen. Rakennettu eläinhalli on suunniteltu niin, että robotti tai robotit on sinne helppo asentaa. Tämä vaihe vaatii myös portteja ja mahdollisesti uuden maitohuoneen, mikäli vanhaa maitohuonetta ei voi hyödyntää. Nyt investointi automaattilypsyyn onkin pienempi ja myös lehmille muutos on vähäisempi tutussa pihatossa.

Usein itse lypsy ja sen vaatima työmäärä voi olla tilan suurin pullonkaula. Lypsyasema voi olla pieni tai se kerta kaikkiaan hajoaa käsiin ja jotain on tehtävä. Jos robottien asennus vanhaan pihattoon ei ole vaihtoehto ja uusi pihatto on vain nyt rakennettava, silloin on investoinnissa keskityttävä vain lypsettäviin lehmiin.

Sen sijaan että poikimisen odotus ja poikivat olisivat uudessa rakennuksessa, ne voisivatkin olla alkuun vanhoissa tiloissa. Tämä voi säästää kustannuksia 20-30% alkuvaiheessa. Poikimaosasto voidaan rakentaa toisessa vaiheessa tai sitten hankkeen koosta riippuen poikimaosasto voi olla kokonaan oma rakennuksensa yhdellä robotilla vastapoikineine lehmineen. 

Navetan rakentaminen on pitkän tähtäimen projekti

Navetan vaiheittainen rakentaminen huomioidaan tilakeskussuunnitelmassa

Vaiheittainen rakentaminen mahdollistaa laajentamisen silloin kun se tilalle on mahdollista. On toki aikoja ja tilanteita että laajentaminen ei ole mahdollista ja se tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Rakentaminen on kuitenkin pitkän matkan laji. Ajat muuttuvat, tilanteet kehittyvät ja mahdollisuudet laajentamiseen kyllä ajan myötä voivat toteutua myöhemmin. Siksi laajennusvara pitää aina ottaa huomioon. Toki rakennuspaikka voi olla jo niin ahdas, että laajennuksille ei ole enää tilaa. Toisilla peltopinta-alan lisääminen ja sitä myötä laajentaminen voi olla erityisen haastavaa. Mutta muista aina, laajennettu parsipaikka on se kaikkein edullisin lisäparsipaikka!

Vaiheittainen rakentaminen vaatii selkeän tavoitteen.  On oltava jokin visio, miltä tilakeskus saattaisi näyttää 20-30 vuoden päästä. Siksi on oltava kokonaisuunnitelma tilakeskuksesta. Jos sitä ei ole, väliaskeleet saattavat viedä väärään suuntaan. Hyvällä kokonaissuunnitelmalla, jossa tulevaisuuden laajennukset katkoviivoilla esitettynä, tilakeskuksesi kehittyy taloudellisesti ja toiminnallisesti parhaalla mahdollisella tavalla. 

Pienemmät hankkeet– pienempi taloudellinen riski

Askelein rakentaessa lainan määrä on pienempi ja lisääntyneen tehokkuuden ja tuotannon kautta sitä voidaan maksaa takaisin nopeammin. Kun lainan määrä on kerralla pienempi, antaa se taloudellista joustavuutta hankalina aikoina. Samoin jää myös varaa investoida yllättäviin tilanteisiin, esimerkiksi äkillisesti tarjottuihin peltokauppoihin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Kun on hyvä suunnitelma ja kaikki on ajateltu etukäteen, myös rakentaminen on helpompaa. Me 4dBarnissa voimme auttaa sinua suunnitelmissasi, kehittäen ensin tilakeskuksen kokonaissuunnitelman  ja sen jälkeen itse pihattoinvestoininin niin, että se voidaan toteuttaa vaiheittain. Teet sen sitten nyt tai lähitulevaisuudessa.

Jouni Pitkäranta, Arkkitehti SAFA

Teksti on julkaistu Dairy Japan -aikakauslehdessä vuonna 2022 osana 8-osaista artikkelisarjaa.

Kuuntele maksuton webinaarimme Tuottava ja tehokas robottipihatto

SNS

お問い合わせ

フィンランド:

email: info@4dbarn.com

email: firstname.lastname@4dbarn.com

Address: Isokatu 16 B 11. 90100 Oulu, Finland

USA:

David W Kammel, Madison, WI

Tel. +1 608 212-9901

日本: 

金井奈穂子(獣医)北海道

メール info.japan@4dbarn.com