Haluaisitko siirtyä robottilypsyyn? Unelmoitko vähemmästä työmäärästä ja paremmista olosuhteista sinulle ja lehmille?  Mutta todellisuus iskee. Uutta navettaa ei ole mahdollista rakentaa, koska se on liian kallis eivätkä pankit myönnä lainaa. Olisiko lypsyrobotin asentaminen vanhaan navettaan mahdollista?

Robottilypsy Suomessa

Suomessa ensimmäiset  lypsyrobotit asennettiin vuonna 2000, ja sen jälkeen niiden määrä on kasvanut tasaisesti. Nyt noin 50 % kaikesta kerätystä maidosta tulee robottinavetoista ja käytännössä lähes kaikki uudet navetat on varustettu lypsyroboteilla. 

Kuten kaikissa maissa, myös Suomessa robottilypsy ei lisäänny pelkästään uusien navettojen rakentamisen myötä. Suuri osa robottilypsyn lisääntymisestä on niiden asentamista olemassa oleviin parsinavettoihin. Tässä julkaisussa kerromme joitakin 4dBarnin asiakkaiden menestystarinoita vanhan navetan muuttamisesta robottipihatoksi.

 

Sankarin tila

Maija ja Marko Sankarin navetta on alun perin rakennettu vuonna 2006 ja sitä laajennettiin vuonna 2012. Pihatossa on neljä makuuparsiriviä ja ja kapea ruokintapöytä mattoruokkijalla keskellä navettaa. Pihatossa on ritiläpalkit ja makuuparsissa parsipedit. Ennen robottien asentamista navetassa oli noin 90 lehmää ja muutamia hiehoja. Lehmät lypsettiin 2x8 kalanruoto-lypsyasemalla kahdesti päivässä. Lehmät poikivat lypsylehmäpihaton vieressä olevassa umpilehmänavetassa. Työvoimasyistä Sankarin tila päätti siirtyä robottilypsyyn.

Lypsyrobotit asennettiin vuonna 2018 ja se kesti 5 kuukautta. Pihattoon asennettiin kaksi lypsyrobottia ja lypsyasema ja sen kokoomatila muutettiin vastapoikineiden lehmien kestokuivikeosastoksi. Rakennusta ei tarvinnut laajentaa, vaan kaikki muutokset tehtiin vanhojen seinien sisällä. Rakennusaika meni sujuvasti, mutta tuotanto/ lehmä laski hieman rakennusaikana melun vuoksi. Ennen robotteja tuotanto oli 33-34 kg/lehmä. Lypsyrobottien asentamisen jälkeen tuotanto nousi 37-39 kg:aan. Lypsyaseman aikana töihin tarvittiin kaksi henkilöä. Nyt lypsyrobottien kanssa riittää yksi, vaikka lehmien määrä on hieman noussut.

Maitoyrittäjät Maija ja Marko Sankari ovat erittäin tyytyväisiä tulokseen ja robottien lisäksi he pitävät kovasti remontin yhteydessä asennetuista porteista. He ovat yllättyneitä siitä, miten hyvin lypsyasemanavetta voidaan muuttaa robottinavetaksi.

 

Tissalan tila

Emma Lapin ja Marko Vallan navetta on alun pitäen vuodelta 2006. Siinä on neljä makuuparsiriviä, visiiriruokintakourut molemmilla sivuseinillä. Lantakäytävillä on ritiläpalkit ja makuuparsissa parsipedit. Paikkoja navetassa oli 80 lehmälle ja ne lypsettiin kaksi kertaa päivässä 2x7 kalanruoto-lypsyasemalla.

Tissalan tila siirtyi robottilypsyyn navetan laajennuksen vuoksi. Olemassa olevan lypsyaseman kapasiteetti ei riittänyt lisääntyvälle karjamäärälle, eikä lehmien lypsämiseen ollut helppo saada työvoimaa. Laajennuksen jälkeen pihattoon mahtuu 220 lehmää ja 4 lypsyrobottia. Ensimmäisessä vaiheessa asennettiin vain 3 robottia ja loppu tila käytetään umpilehmille ja isoille hiehoille.

Tissalan tilalle lypsyrobotin asentaminen vanhaan navettaan onnstui

Tissalan tilalla vanha lypsyasema-alue muutettin VIC-osastoksi.

Laajennus ja muutostyöt tapahtuivat vuosina 2019 ja 2020. Kesällä 2019 navettaa laajennettiin, syksyllä lypsyrobotit asennettiin vanhaan osaan ja vuonna 2020 vanha asemalypsyalue muutettiin isoksi kestokuivikeosastoksi VIC-lehmille. Haastavinta rakentamisessa oli vanhan betonin poistaminen, sillä työskentely sisällä nykyisessä navetassa oli hidasta, koska koneet eivät voineet olla kovin suuria.

Tilan lehmien maitotuotos oli ennen laajennusta ja muutostöitä 9500 kg vuodessa, mutta nykyään se on jo 11 500 kg. Työvoiman tarve on lähes sama kuin 80 lehmän aikana, mutta nyt pihaton lehmämäärä on lähes kaksinkertaistunut. Emma ja Marko ovat erittäin tyytyväisiä VIC-osastoon, lukkoaitoihin ja portteihin.

 

Yli-Karjanmaan tila

Veljekset Antti ja Pekka Yli-Karjanmaa ovat pyörittäneet perhetilaa nyt 15 vuotta. He ovat laajentaneet useassa vaiheessa. Vuonna 1990 rakennetun 60 lehmän pihaton lisäksi tilalle rakennettiin uusi sadan lehmän pihatto lypsylehmille vuonna 2007. Samalla rakennettiin myös 2x10 takalypsyasema kokoomatiloineen. Vuonna 2013 navettaa laajennettiin 100 uudella parrella. Navetassa on keskellä läpiajettava ruokintapöytä ja parret ovat kahdessa rivissä ruokintapöydän molemmin puolin ja lannan poisto tapahtuu lantaraapalla. Lehmät makaavat makuuparsissa parsipetien päällä.

Tilaa ovat hoitaneet pääasiassa perheenjäsenet  ja 200 lehmän lypsäminen vei liikaa aikaa. Suunnitelmana oli lypsyrobotteihin siirtyminen sekä pieni laajennus. Navetan toisessa laajennuksessa tehtiin robottialue, VIC-osasto, poikimisosasto sekä erottelualue. Lehmien kokonaismäärä kasvoi 200 lehmästä 250 lehmään. Kun laajennus tehtiin ja lypsyrobotit tulivat käyttöön, lypsyasema-alue muutettiin umpilehmien osastoksi.

Tissalan tilan robottialue

Yli-Karjanmaan tilalla laajennusosaan sijoitettiin robottialue, maitohuone sekä erottelualueen lehmät.

Ennen laajennusta tila tuotti maitoa noin 250 litraa maitoa/työtunti ja keskimääräinen tuotanto lehmää kohti oli 32-33 kg. Laajennuksen ja muutostöiden jälkeen tuotanto/lehmä nousi 37-40 kiloon. 4dBarn® Boosted -palvelun työtehokkuus oli 670 litraa/työtunti, mikä on yksi korkeimmista tuloksista tiloilla, joilla vanhaan navettaan on asennettu robotteja. Antti ja Pekka ovat erittäin tyytyväisiä ja positiivisesti yllättyneitä kuinka paljon tuloksista.

 

Lypsyrobotin asentaminen vanhaan navettaan onnistuneesti on haastavaa

Luettuasi nämä kolme tarinaa, saatat miettiä, ovatko ne totta ja saatko tällaisia tuloksia helposti. Tarinat ovat totta, mutta niihin pääsemiseksi on tarvittu aikaa, vaivaa ja rahaa.  Kaikki nämä tilat kävivät läpi 4dBarnin suunnittelupalvelun, jossa tila valmennettiin robottinavetan uusiin työskentelyrutiineihin. Esimerkkitilojen navetat olivat lisäksi enintään 15 vuotta vanhoja, joten navetan mitat ja ilmanvaihto olivat melko hyvät. Robottien sijaintiin ja niiden ympäristöön kiinnitettiin myös paljon huomiota, mikä joissain tapauksissa aiheuttaa lisää purkutöitä. Tämä merkitsi suurempaa investointia, joka voi tuntua ikävältä rakennusaikana, mutta maksaa itsensä myöhemmin takaisin.

Kukaan näistä yrittäjistä ei puhu siitä, kuinka paljon se maksoi, vaan siitä, kuinka hyvin se toimii. 

Jos olet aikeissa muuttaa olemassa olevan pihattonavettasi robottinavetaksi, ota meihin yhteyttä. Kerromme, miten voimme tehdä tilastasi samanlaisen menestystarinan!

Lisää tietoa palveluistamme:

About author

Jouni Pitkäranta

Arkkitehti

Seuraa meitä

Ota Yhteyttä

Suomen yhteyshenkilö:

Sähköposti: info@4dbarn.com

Sähköposti: firstname.lastname@4dbarn.com

Osoite: Isokatu 16 B 11. 90100 Oulu, Finland

Yhdysvaltojen yhteyshenkilö: 

David W Kammel, Madison, WI

Puh. +1 608 212-9901

Japanin yhteyshenkilö: 

Tohtori Nahoko Kanai, Hokkaido, Japani

Sähköposti: info.japan@4dbarn.com