Moni on todennut jälkikäteen, että vasikkalan suunnitteluun käytettiin aivan liian vähän aikaa. Huolellinen työn tekemisen suunnittelu maksaa itsensä nopeasti takaisin; mitä paremmin kaikki on ajateltu ja harkittu, sitä vähemmän tulee yllätyksiä.

How much time do you spend with milk feeding?

Paljonko sinulla kuluu aikaa vasikoiden juotossa?

 

Vasikkalan riittävä ilmanvaihto on toimivuuden kulmakivi

Tulevassa rakennuksessa tulisi ottaa huomioon niin vasikoiden kuin siellä työskentelevien tarpeet, olipa vuodenaika mikä tahansa. Yksi tärkeimmistä tekijöistä vasikkalaa suunniteltaessa on ilmanvaihto. Tämä jää yleensä aivan liian vähälle huomiolle. Liian tiukasti pidetään kiinni siitä, ettei vasikkala saa mennä pakkasen puolelle. Tällöin olemme jo tehneet kompromissin ilmanvaihdon suhteen. Paras mahdollinen ilmanvaihto vasikkalaan on luonnollinen ilmanvaihto täydennettynä ylipainekanava ilmanvaihtotuubilla.

Vastasyntyneillä vasikoilla ei ole juurikaan vastustuskykyä, joten on ensiarvoisen tärkeää, että vasikkalaan tuleva ilmalähde on puhdas, raikas ja vedoton. Oikein sijoitettu vasikkala on tilakeskuksen tuulen puolella, jotta minimoidaan vanhempien hiehojen ja lehmien ilmassa olevien taudinaiheuttajien kulkeutuminen.


Do not compromise on Calf barn ventilation!
Älä tee kompromissia vasikkalan ilmanvaihdossa!

 

Työskentele älykkäämmin ja mukavammin

Tilankoon kasvaessa olisi entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, että vasikkala toimii kertatäyttöisyyden periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että samassa karsinassa olevat eläimet saapuvat ja lähtevät yhtä aikaa. Näin vanhemmat vasikat eivät ole kontaktissa nuorempiin, herkemmin sairastuviin vasikoihin ja levitä eteenpäin mahdollisia tauteja. Samalla tasataan myös eläinten koko- ja ikäeroja.

Vasikoiden kasvatukseen on tarjolla niin yksilökarsina, ryhmäkarsina kuin niin sanottuja hybridimalleja. Hyvänä käytäntönä voi olla vasikoiden pitäminen ensimmäiset päivät yksilökarsinassa, jossa niitä on helppo tarkkailla ja voidaan varmistaa jokaisen vasikan juomaan oppiminen. Viimeistään kolmen viikon iässä vasikan olisi hyvä siirtyä joko pari- tai ryhmäkasvatukseen. Kaverin kanssa vasikalla on helpompi tutkia ja oppia uutta, ja sopiva uteliaisuus onkin tarvittava taito mitä tuleva lypsylehmä tarvitsee. Sopiva ryhmäkoko on maksimissaan 8 vasikkaa.

Mono-, group- or hybrid rearing: what suits you?

Yksi- ryhmä- vai hybridikasvatus; mikä sopii teille?

 

Ruokailurauha

Vasikoiden ruokintaan ja juottoon on tarjolla lukuisia vaihtoehtoja. Järjestelmää valitessa olisi hyvä kuitenkin muistaa, että jokaisella vasikalla tulisi olla oma tutti ja ruokinta-astia käytössä. Kiinnitämme todella paljon huomiota siihen, kuinka saamme maksimoitua lehmien ruokintapöytätilan. Vasikan juontilanne on vähintäänkin yhtä tärkeä, eikä sen pitäisi joutua kilpailemaan resursseista jo ensimmäisten elinviikkojen aikana. Näin vasikka oppii jo pienenä ruokintapöydän käyttäytymissäännöt ja sen ei ole lehmänäkään tarvetta pomotella lajitovereita. Hyvät pöytätavat ovat osa hyviä käytöstapoja, myös vasikoilla.

Calf wants to eat in peace

Oma tutti takaa vasikalle syöntirauhan

 

Vasikkalan töiden koneellistaminen

Työntekijän kannalta vasikkalan fyysisimpiä töitä ovat karsinoiden kuivitus ja puhdistus. Karsinoiden sijoitteluun ja rakenteisiin, ulko-oviin ja lattiarakenteisiin olisikin hyvä kiinnittää huomiota sillä silmällä, että kaikki on mahdollista tehdä koneellisesti. Ja kyllä, myös yksilökarsinoiden vanha pehkupohja pitää pystyä tyhjentämään koneellisesti.

Vasikkakeittiö on vasikkalan keskipiste. Se on muutakin, kuin pelkästään 6 neliöinen tila vesialtaalla, lattiakaivolla ja muutamalla hyllyllä. Se on ergonominen, vastaa kooltaan vasikkalan tarpeita ja se on sijoiteltu vasikkalaan siten, että se tukee sen päivittäisiä toimintoja sujuvasti. Kun lähdet suunnittelemaan vasikoiden tiloja yhdessä 4dBarnin asiantuntijoiden kanssa, tiedät, että saat myös toimivan vasikkakeittiösuunnitelman.

Koska vasikkalan käyttöikä voi olla helpostikin 15-20 vuotta, kannattaa sen suunnitteluun käyttää riittävästi aikaa. Huomioon kannattaa ottaa erilaiset toiveet ja kehittämiskohteet ja tulevaisuuden tarpeet. Kun suunnittelet vasikkalan yhdessä 4dBarnin kanssa, varmistat, ettei vasikkalastasi tule tilasi pullonkaulaa.

About author

Marjo Posio (MMM)

Vasikkaspesialisti 4dBarn Oy

SNS

お問い合わせ

フィンランド:

email: info@4dbarn.com

email: firstname.lastname@4dbarn.com

Address: Isokatu 16 B 11. 90100 Oulu, Finland

USA:

David W Kammel, Madison, WI

Tel. +1 608 212-9901

日本: 

金井奈穂子(獣医)北海道

メール info.japan@4dbarn.com