Suunnittele robottipihatto budjettisi mukaan

Koronaviruksen aiheuttama pandemia ja sen jälkeinen sotatila Euroopassa ovat heiluttaneet maailman taloutta hidastamalla kauppaa ja aiheuttamalla huimaa kustannusnousua. Monissa maissa maidon kulutus on vähentynyt ja siksi myös tuottajahinnat ovat laskeneet. Lisäksi hintojen nousu osuu pahimmin maataloudelle tärkeisiin tuotantopanoksiin, kuten polttoaineisiin ja lannoitteisiin. Tulevaisuudessa on siis näkyvissä tummia pilviä. Vaikuttaa siltä, että kaikilla yrityselämän aloilla lasku- ja nousukaudet seuraavat toisiaan yhä nopeammalla tahdilla. Rakennusinvestointia suunnittelevalle maitotilallisille voi olla hämmentävää miettiä, mitä lukuja laskelmissa tulisi käyttää. Siksi on ymmärrettävää, että monet ovat varovaisia investoinneissaan.

Ajattele pitkälle tulevaisuuteen

Uuteen pihattoon tai moderniin navettateknologiaan sijoittaminen on aina pitkän aikavälin investointi.

Rakennusten käyttöikä on vähintään 30 vuotta ja teknologiankin helposti 15 vuotta. Hyvän suunnittelun tärkeys korostuu, samoin sen miten rakennus on sijoitettu tontille.

Tärkeintä on rakentaa navetat niin, että niitä voidaan laajentaa, tyypillisesti pituussuuntaan ja vierelle. Kun sinulla on hyvä tilakeskuksen kehittämissuunnitelma ja rakennat vaiheittain sen mukaisesti, etenet suoraviivaisesti kohti tavoitettasi ja säästät rahaa. Lisäksi tilakeskuksen toiminnallisuus on parempi, ja sitä kautta käyttökustannuksia voidaan alentaa.

Lehmä tarvitsee tilaa

 

Nykyinen navetta umpilehmille

Me 4dBarnissa kannustamme vahvasti olemassa olevien rakennusten hyödyntämiseen silloin, kun niiden järkevällä käytöllä voidaan vähentää eläinpaikkoja uusissa rakennuksissa. Ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä, vaan tilanteissa, jossa nämä rakennukset sopivat uuteen käyttötarkoitukseen sellaisenaan tai pienellä remontoinnilla.

Esimerkiksi umpilehmät voi helposti sijoittaa erilliseen rakennukseen. Umpeutuksen jälkeisen viiden viikon ajan ne voivat hyvin olla pois lypsykarjapihatosta. Takasin sinne ne tulevat 3 viikkoa ennen poikimista. Umpilehmät hyötyvät ajasta kestokuivikkeella. Esimerkiksi vanhan parsinavetan voi melko helposti muuttaa avoimeksi makuualueeksi. 

Jotkut tilat ovat päätyneet ratkaisuun, jossa kaikki umpilehmät ovat vanhoissa tiloissa ja lehmät myös poikivat siellä. Tässä tilanteessa työmäärä lisääntyy jonkin verran ja esimerkiksi ternimaito on lypsettävä poikimatiloissa ennen lehmän siirtämistä uuteen lypsykarjapihattoon. Poikimiseen liittyvät tilat ja työt kannattaa suunnitella erityisen huolellisesti.

Optimoi pihaton konsepti ja rakenteet

Kun päätös uusien tilojen rakentamisesta on tehty, ensimmäinen mietittävä asia on rakennuksen konsepti.

  • Montako parsiriviä rakennuksessa on
  • Miten lannapoisto tapahtuu
  • Miten eläimet ruokitaan
  • Millainen on ilmanvaihto.

Kaikilla näillä asioilla on iso vaikutus rakennuksen kustannuksiin. Täydellisen automaation sijaan, kannattaa pohtia olisiko mahdollista tehdä jokin asia, esimerkiksi lannanpoisto pienkuormaajalla. Monilla robottitiloilla on ns. bobcat-lannanpoisto ja usein näillä tiloilla on myös hiekkakuivitus. Kun homma suunnitellaan hyvin, ei aikaa välttämättä kulu kovinkaan paljon. Sen sijaan että kahden robotin eläinhalli rakennetaan kuusiriviseksi kahdella sisäruokintapöydällä, kapeampi ja pidempi kolmirivinen rakennus säästää melkoisesti tilaa.

Navettatöitä voi tehdä pienkuormaajalla

Rakennuskustannukset vaihtelevat riippuen rakennustavasta ja materiaaleista. Kun rakennuksen koko pienenee, on helpompi käyttää halvempia puurakenteita. Näillä kustannuksilla on melko suuri merkitys rakennuksen kokonaiskustannuksissa.

Tilaa ja portteja

Suuri virhe on alentaa kustannuksia vähentämällä lehmien käytettävissä olevaa tilaa. Vuosikymmenten aikana, jolloin meillä on ollut pihattoja ja syväkuivikeosastoja, olemme oppineet tilan merkityksen. Lantakäytävien on oltava riittävän leveitä, jotta lehmät voivat ohittaa toisensa ja antaa tilaa muille lehmille, ja makuuparsien on oltava riittävän pitkiä ja leveitä, jotta lehmät voivat maata mukavasti. Kestokuivikealueilla tarvitaan tilaa hyvän hygienian ylläpitämiseksi ja kuivitukseen liittyvän työn vähentämiseksi. Robottien sisään menojen kohdalla ja ulostulossa on oltava tilaa.  

Hyvään ja työtehokkaaseen pihattoon tarvitaan melkoinen määrä portteja. Hyvät portit maksavat, mutta investointi maksaa itsensä nopeasti takaisin. Hyvien porttien avulla voit tehdä työn yksin, mutta jos portit ovat huonot, tarvitaan kaksi henkilöä. Robottipihatossa on varmasti paikkoja, joissa kalliin portin voi korvata halvemmalla. Oikeiden päätösten tekeminen portituksessa edellyttää aina hyvin suunniteltuja työrutiineja.

Rakennus- ja käyttökustannukset määritellään suunnitteluvaiheessa

Rakennuskustannusten alentaminen ei ole helppoa. Sanotaankin, että 80 prosenttia investointikustannuksista päätetään suunnitteluvaiheessa. Monta asiaa on otettava huomioon, kun investointiin käytettävää rahamäärää ryhdytään pienentämään. Tärkeä on muistaa myös pitää käyttö- ja tuotantokustannusten alhaisina. Siksi suunnitteluvaihe on ratkaisevan tärkeä.

Ennen uuden navetan pohjapiirustuksen laatimista on tehtävä paljon suunnittelua tontin käytöstä ja vanhoista rakennuksista, jotta voidaan valita oikea tie rakennusinvestoinneille. Kun tämä suunnittelu on tehty, on aika siirtyä itse navettarakennukseen, ja miettiä tilalle sopiva managementti ja työtavat (video robottipihaton työrutiineista). 4dBarn voi auttaa sinua näillä molemmilla alueilla.

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu englanniksi osana kahdeksanosaista artikkelisarjaa Dairy Japan -lehdessä.

About author

Jouni Pitkäranta

Architect

Seuraa meitä

Ota Yhteyttä

Suomen yhteyshenkilö:

Sähköposti: info@4dbarn.com

Sähköposti: firstname.lastname@4dbarn.com

Osoite: Isokatu 16 B 11. 90100 Oulu, Finland

Yhdysvaltojen yhteyshenkilö: 

David W Kammel, Madison, WI

Puh. +1 608 212-9901

Japanin yhteyshenkilö: 

Tohtori Nahoko Kanai, Hokkaido, Japani

Sähköposti: info.japan@4dbarn.com